Ajankohtaista 2012

2012

www.kuvat.fi:stä ei enää löydy kuvia Hornhattulasta

Kuvat.fi:stä ei valitettavasti enää löydy kuvia Hornahattulan tapahtumista.
Etsimme parhaillaan vastaavaa paikkaa, missä voimme säilyttää kuvia.

30.10.2012

Varaslähtö Jouluun ja kokouskutsu

Tule temppuilemaan yhdessä perheesi kanssa Hornhattulan Päiväkodille (Mika Waltarin katu 2) liikunnalliselle temppuradalle, maistelemaan glögiä, popsimaan pipareita, askartelemaan joulukortteja ja tapaamaan tuttuja tiistaina 6.11.2012 klo 18.00.

Temppuilun lomassa pidetään myös Hornhattulan asukasyhdistyksen vuosikokous.
Paikalle toivotaan mahdollisman paljon osanottajia, koska asukasyhdityksen hallituksesta on nyt väistymässä muutama pitkäaikainen jäsen uusiin haasteisiin. Tarvitsemme siis kipeästi asukasyhdistyksen toiminnasta kiinnostuneita mukaan, muuten yhdistyksen toiminta on vaarassa loppua.

Yhdistys on viime vuonna järjestänyt mm. alueen suositut hiihtokilpailut ja syysjuhlat, siivoustalkoot, elokuvaillan ja askartelupäivän. Teemme kaiken yhdessä ja talkoovoimin yhdessä asukakkaiden kanssa. Toiminta ei ole kovin sitovaa vaan välillä pientä hauskaa tekemistä arjen askareiden lomassa. Asukasyhdistyksen rooli on myös olla linkki asukkaiden ja kaupungin välillä. Tule katsomaan miten toimimme ja tule vaikuttamaan ja kehittämään alueen tapahtumia ja toimintaa!


6.8.2012

Pihakirppis Hornhattulassa 1.9.

Porvoon Hornhattulassa F.E. Sillanpään katu 2:ssa järjestetään taloyhtiön yhteinen kirpputori. Mukana on myyjiä myös naapurustosta! Kirppis alkaa kello 10. Lisäinfoa http://www.facebook.com/events/418693174848200/

9.8.2012

Suosittu Hornhattulan syysjuhla nettiin_2.jpg
on taas täällä 26.8.!

Sirkus Bravuuri tähdittää tänä vuonna syysjuhlaamme, joka järjestetään poikkeuksellisesti upealla lähiliikunta-alueellamme, jossa on rampit, koripallo- ja jalkapallokenttä käytettävissä. Sirkus Bravuuri esittää juhlissa huimia temppujaan sekä ohjaa ja opastaa halukkaita tempuissa. Tule kokeilemaan!

BMX-taituri Markus Manninen Helsingistä saapuu ohjaamaan osallistujia BMX-pyöräilyssä sekä rampeilla että radalla. Tule katsomaan ja kokeilemaan mitä voit oppia!

Näissä linkeissä muutamia Markuksen taidonnäytteitä:

http://vimeo.com/13007079

http://www.youtube.com/watch?v=zpPi4EScGc4

Jalkapallo, koripallo ja sähly esittäytyvät myös Fc Futuran Porvoon Tarmon ja PSS:n johdolla. Tule tapamaan myös Fc Futuran edustusjoukkueen pelaajia ja tsekkaamaan heidän taitojansa! Syysjuhlissa pelataan myös huima jalkapallo-ottelu, ilmoittaudu mukaan syysjuhlissa!

Ota oma pyörä, skeitti tai scootti mukaan! Rampeilla ja bmx-rataa kannattaa kokeilla, jos ei sitä ole vielä tehnyt!

Syysjuhlissa on tunnelmaa, kasvomaalausta (1,50 e), ongintaa (1,50 e), monenlaisia herkkuja... ja tule tapaamaan tuttuja!
 
Syysjuhlat alkavat klo 15.00!

Tuhannesti tervetuloa!

31.5.2012

Kevätkokous 7.6. Hornhattulan puistossa

Tule kahville ja Hornhattulan asukasyhdistyksen sääntömääräiseen kevätkokoukseen Hornhattulan puistoon 7.6. klo 19.00! Ohjelmassa myös infotaulun pysytys puistoon. Kaikki mukaan!

3.5.2012

Kevätsiivoustalkoot su 6.5. klo 10.30

Nyt on taas aika siivota kotikulmat puhtaaksi yhteisvoimin!
Kokoontuminen leikkipuistossa klo 10.30, josta saat käyttöösi puutarhakäsineitä ja roskapusseja. Roskalava sijaitsee Mika Waltarin kadun keskivaiheilla, Caloniuksenkadun kulmassa, jossa myös jaossa puutarhakäsineitä ja roskapusseja. Siivousten jälkeen on osallistujille tarjolla mehua ja makeaa!
Muistathan, että kaupungin toivomuksesta roskalavoille ei saa jättää omia roskia.

Muista kertoa kevättalkoista myös kaverillesi ja naapurillesi!
Tervetuloa!

31.3.2012

Askarteluiltapäivä Hornhattulan päiväkodilla 14.4.

Asukasyhdistys järjestää askarteluiltapäivän (ILMAINEN) kaikenikäisille la 14.4. alkaen klo 14.00. (kestää noin 1-3 h työstä riippuen) päiväkodila. Luvassa on askartelua huovuttamisen ja korujen parissa. Voit askarrella huovasta ja helmistä kauniita koruja kaulaan, ranteeseen, puhelimeen, avaimenperään jne, voit tehdä huovuttamalla vaikka kortteihin kauniita kuvioita. Huovutamme neulalla ja märkähuovuttamalla. Vetäjinä toimivat Anne Mykkänen ja Jaana Heinola.
Tässä muutamia linkkejä huovutuksen maailmaan, voit ideoida jo etukäteen oman korusi ja toteuttaa sen askarteluiltapäivässä.

Nyt on oiva hetki askarrella vaikka äidille ihana lahja äitienpäiväksi!
Alle kouluikäisille vanhempi mukaan askartelemaan. Omat eväät mukaan!
Jos ilmoittaudut ja perut tulemisesi, ilmoitathan siitä > j.heinola@luukku.com

Ilmoittatumisia otetaan velä vastaan ja ensimmäiset 20 pääsevät mukaan!

1.2.2012

Nyt elokuviin, vain 7 euroa/hlö!

Hornhattulan asukasyhdistys järjestää maanantaina 13.2. klo 18.30 yhteisen elokuvaillan Porvoon Bio Rexissä. Elokuvana on Risto Räppääjä ja viileä Venla. Elokuva sopii kaikenikäisille. Lipun hinta on vain 7 euroa/hlö (norm. aikuinen 9,50 e ja lapsi 8 e)

Mukana olet maksamalla lipun/lippujen hinnan asukasyhdistyksen tilille 405010-2196878. Ilmoitathan viestikentässä viitteeksi 'leffailta', lähtijöiden nimet sekä sähköpostiosoitteesi, niin voimme jatkossa lähettää sinulle sähköpostia asukasyhdistykseltä.

Liput voi noutaa alkaen klo 17.30 Bio Rexisistä puheenjohtajaltamme Mervi Pulkkiselta. Mukaan mahtuu 50 katsojaa. Maksun tulee näkyä asukasyhdistyksen tilillä sunnuntaihin 12.2. klo 18 mennessä.

Tervetuloa koko perhe ja muistattehan pistää tietoa tästä tarjouksesta eteenpäin!

http://www.youtube.com/watch?v=dXWdJRlsfek&feature=related

www.youtube.com

11.1.2012

Sählyä Hornhattulan lapsille!

Sunnuntaisin on tilaisuus 5-8 vuotiailla tytöillä ja pojilla lähteä kokeilemaan salibandyn pelaamista Näse Skolanilla (Opistokuja 3) sunnuntaisin klo 13-14.
 
Ajatuksena on tarjota kylän mukuloille helppoa tutustumista lajin pariin. Vetäjinä toimimme ainakin aluksi minä ja Rannan Janne, joten kysymys ei ole mistään huippuluokan valmennuksesta mutta sitäkin enemmän reippaasta pelailusta ja hauskanpidosta! Innokkaita vetäjiä haluaisimme rinkiin mukaan, ettei esteiden sattuessa homma tyssää alkuunsa.
 
Pakollisina varusteina pelaajilla on suojalasit, sisäpelikengät ja oma maila, sekä normaalit sisäpeliin soveltuvat liikuntavarusteet. Jokainen tuo lapsensa peleihin ns. "omalla vastuulla" eli mitään ryhmävakuutusta tai vastaava emme järjestä. Kunhan pelailemme kaverisählyä :)
 
Tervetuloa mukaan pelaamaan!